Uudet kasinot

Rahapelien pelaaminen on ollut osa ihmiskunnan historiaa siitä asti kun ihmiset ovat käyneet vaihtokauppaa rahalla tai muilla hyödykkeillä. Niiden nykyinen suosio ei siis liene yllättävän, sillä rahasta pelaaminen on ollut suosittu viihteenmuoto lähes kaikissa sivilisaatioissa jo tuhansia vuosia. Merkkejä rahapelien harjoittamisesta on löydetty muun muassa Kiinasta jopa niinkin varhaiselta ajanjaksolta kuin 4000 eaa. Aikaisimmat organisoidut rahapelaamisen muodot sijoittuvat keskiajan jälkeiseen Eurooppaan, jossa suosittuja pelejä olivat esimerkiksi lotto ja arpajaiset. Myös ajanlaskumme ensimmäiset casinot avasivat ovensa myöhäistä keskiaikaa seuranneina vuosisatoina. Varsinaisena järjestelmällisenä sekä kaupallisena toimintana rahapelit ovat valloittaneet maailmaa 1960-luvulta lähtien ja loppua niiden suosiolle ei horisontissamme näy. Rahapelien suosio onkin nykyisin niin suunnatonta, että niiden pelaamiselle omistettuja pyhättöjä, casinoita, ilmestyy markkinoille koko ajan enenevissä määrin. Tänä päivänä markkinoille saapuvat uudet kasinot avaavat ovensa hyvin korkean kilpailun bisnekseen ja tästä syystä niiden täytyy olla vahvasti kiinni ajan hermossa. Koska erilaisia casinoita on tähtitieteellisen suuri määrä, vallitsee alalla niin sanotusti ostajan markkinat. Rahapelien pelaajat äänestävät siis jaloillaan, mitkä casinot ovat tulleet tänne pysyäkseen ja mitkä niistä jäävät vain hetkellisiksi tähdenlennoiksi. Markkinoille ilmaantuvat uudet kasinot vastaavat haasteeseen pelaajien suosiosta innovatiivisuudella ja suurenmoisilla palkkioilla.

uudet kasinot1990-luvulla läpimurtonsa tehnyt internet mullisti rahapelien pelaamisen mahdollisuudet kerta heitolla. Tähän asti kivijalkaliikkeissä toimineet casinot pystyivät avaamaan ovensa myös verkossa ja saavuttamaan suuremman peliyleisön. Ensimmäiset casinot aloittivat toimintansa internetissä vuonna 1994, Microgaming -peliyrityksen kehitettyä ensimmäisen casino-ohjelmiston, joka mahdollisti casinopelien pyörittämisen verkossa. Samoihin aikoihin myös vedonlyöntiä tarjoavat tahot olivat huomanneet internetin kasvavat mahdollisuudet ja nekin alkoivat siirtyä maailmanlaajuisen verkon puolelle. 2000-luvulle tultaessa kentälle oli ilmaantunut jo useita alan kehittäjiä sekä satoja uusia casinoita ja siellä syntyi miljardiluokan vuosittaiset voitot. Nykyisin lähes poikkeuksetta kaikki alalle saapuvat uudet kasinot aloittavat toimintansa ainoastaan internetissä ja niitä kutsutaan luonteenomaisesti netticasinoiksi. Netticasinot ovat yksi aikamme nopeimmin kasvavista aloista ja uusia casinoita saapuu markkinoille vuosittain valtava määrä. Uudet kasinot joutuvat kamppailemaan pelaajien suosiosta ensiaskelistaan lähtien ja kilpailu alalla on äärimmäisen kovaa.

Koska casinoita on nykyisin niin suunnaton määrä, itselleen mieluisimman pelipaikan etsiminen voi tuntua siltä, kuin hakisi neulaa heinäsuovasta. Silloin onkin hyvä käyttää apuna casinoiden tutkimiseen erikoistuneita sivustoja, jotka tarkastelevat ja vertailevat casinoita puolueettomasti. Alaa tutkivat sivustot kertovat selkeästi, mitä seikkoja uutta casinoa valittaessa kannattaa ottaa huomioon ja tarjoavat esimerkkejä luotettavista casinoista. Seuraavaksi tarkastelemme mitä uudet netticasinot 2018 tuovat tullessaan ja millaiset ovat niiden tulevaisuuden näkymät.

Mitä uudet kasinot tuovat markkinoille

Kuten jo aikaisemmin totesimme, uudet kasinot saapuvat kentälle, jossa kilpailu on kovaa. Nykyisin ei siis enää riitä, että casino toimii jonkin perussivuston puitteissa, jossa on kourallinen casinopelejä. Koska kentällä on jo runsas määrä asemansa vakiinnuttaneita arvovaltaisia casinoita, täytyy uusien markkinoille rantautuvien casinoiden tarjota jotain uutta ja houkuttelevaa. Uuden casinon tulee siis olla kekseliäs sekä innovatiivinen ja tarjota esimerkiksi jokin aivan uudenlainen pelikonsepti. Me pelaajat olemme nimittäin tottuneet tietynlaisiin casinoihin ja toisinaan kaipaamme vähän vaihtelua. Tällöin uudet kasinot voivat innovatiivisuudellaan vastata kysyntäämme. Ne voivat ensiaskelistaan lähtien tarjota meille jotain aivan uutta, eikä niiden tarvitse lähteä muuttamaan jo vakiintuneita konsepteja, joka on vaivalloista ja vie suunnattomasti aikaa.

Kilpaillessaan pelaajien suosiosta uusilla innovaatioilla, uudet kasinot tuovat alalle monesti uusia trendejä, kuten vaikkapa mobiilikasinot. Trendivainumme onkin haistellut uusia tuulia ahkerasti ja olemme löytäneet joitain alalla vallitsevia muoti-ilmiöitä ja uusia kehityssuuntia. Viime aikojen suosituimpia trendejä suomalaisissa netticasinoissa ovat olleet esimerkiksi mielikuvitukselliset sekä nostalgiaan ja isänmaallisuuteen liittyvät teemat. Lisäksi monet netticasinot luottavat sinne johdattaviin ja siellä seikkaileviin hahmoihin, joiden tekemisiä on mukava seurata pelailun lomassa. Usein uudet kasinot profiloituvatkin johonkin hahmoon, josta tulee ikään kuin casinon tavaramerkki, ja josta casino on helposti tunnistettavissa. Nämä kasinolla temmeltävät tavaramerkki-hahmot jakavat yleensä itsensä mukaan nimikoituja casinobonuksia, joita uudet kasinot lahjoittavat tavallisesti paljon avokätisemmin, kuin jo markkinoilla paikkansa vakiinnuttaneet casinot.

Toinen hiljattain alaa vallannut trendisuuntaus on kokonaisen casinoseikkailun luominen.  Yhä useammat casinot ovat luoneet sivustoillensa gamification -elementtejä, jossa pelaajat singotaan mukaan kokonaisvaltaiseen ja uniikkiin casinoseikkailuun. Tällaisissa casinoissa pelaajat luovat tavallisesti itsellensä avattaren heti rekisteröitymisen yhteydessä ja lähtevät ratkomaan casinon heille asettamia haasteita. Pelaamisesta tulee varsinainen seikkailu kun nämä avattaret etenevät tavoitteita suorittaen casinoseikkailussa, jossa on jokin juoni ja päämäärä. Useimmiten tavoitteita rikkoessaan pelaajat voittavat itsellensä uskollisuuspisteitä, bonuksia, ilmaiskierroksia tai muita palkintoja. Pelaajille myönnettävät ylenpalttiset casinobonukset ovatkin vasta-alkaneille casinoille todellinen valttikortti, millä ne houkuttelevat uusia pelaajia sivustoillensa.

Uudet kasinot kilpailevat bonuksilla

Yleisin kriteeri uutta casinoa valittaessa ovat casinon tarjoamat casinobonukset. Koska kentälle avataan uusia casinoita yhtä nopeatempoisesti, kuin sieniä putkahtelee esiin sateella, uusien netticasinoiden tehokkaimmat kilpailuvaltit ovat niiden tarjoamat suuret sekä pelaajille ehdoiltaan edukkaat casinobobukset. Uudet kasinot eivät yksinkertaisesti pysty selviytymään tiheässä casinometsässä kovin pitkään, jolleivät ne houkuttele sivustoillensa pelaajia runsaiden casinobonusten turvin. Alalla nimittäin toimii valtaisa määrä vakavaraisia ja maineikkaita casinoita, joiden ei tarvise kilpailla suosiosta samalla tavalla kuin uusien tulokkaiden. Koska uudet kasinot koettavat vielä kasvattaa tunnettavuuttaan, me pääsemme nauttimaan parhaista casinobonuksista nimenomaan niissä. Tilanne onkin pelaajien vinkkelistä varsin hunajainen ja parhaat kasinobonukset ovat varsin kelpo peruste koettaa pelaamista jossain tämän hetken kuumimmista casinotulokkaista.

Tervetuliasbonus on casinobonuksista varmasti tärkein ja erityisesti sen voimin casinot viekoittelevat pelaajia sivustoillensa. Varsinainen tervetuliaisbonus, tai parhaimmissa tapauksissa tervetuliaispaketti, tarjotaan pelaajille ensimmäistä talletusta vastaan ja se pitää sisällään tavallisesti bonuksen sekä ilmaiskierroksia tai jompiakumpia. Bonus on yleisesti jokin prosentuaalinen osuus casinoon talletettavasta summasta. Useille maineikkaille casinoille hyvin tyypillinen uuden pelaajan ensitalletusbonus on 100 % bonus, joka tuplaa talletuksen etukäteen määriteltyyn rahasummaan asti. Tavallisesti näissä bonuksissa pysytään muutaman sadan euron marginaalissa. Menestystä janoavat uudet kasinot pistävät tervetuliaisbonuksissa yleensä paremmaksi ja niissä saattaa nähdä jopa 200 % tai 300 % ensitalletusbonuksia. Nämä bonukset voivat siis jopa kolminkertaistaa tai nelinkertaistaa ensitalletuksen, jonka lisäksi uudet kasinot monesti tarjoavat tervetuliaislahjana vielä suuren määrän ilmaiskierroksia. Melko tavanomaista on myös tervetuliaisbonuksen antaminen useammasta talletuksesta. Tällöin voidaan puhua jo varsinaisista tervetuliaispaketeista.

Parhaimmat casinot palkitsevat pelaajia jo pelkästä pelitilin avaamisesta rekisteröitymisbonuksella. Tällaiset bonukset ilman talletusta eivät ole aivan yhtä yleisiäf kuin ensitalletusbonukset, mutta niitäkin näkee markkinoilla jonkun verran. Lunastaakseen rekisteröitymisbonuksen, pelaajien ei siis tarvitse tehdä niitä tarjoaville casinoille talletusta, vaan riittää, että he avaavat sinne pelitilin. Talletusvapaat bonukset ovat yleensä melkoisesti pienempiä kuin talletusta vastaan tehdyt bonukset, mutta niissä on se etu, että pelaajat pääsevät koettamaan uudella casinolla pelaamista panostamatta heti sinne omia rahojaan. Talletusvapaat bonukset tulevat tavanomaisimmin ilmaiskierrosten muodossa, joita pelaajat pääsevät pyöräyttelemään casinoiden suosituissa slottipeleissä.

Uudet kasinot satsaavat casinopeleihin

Uutta pelipaikkaa etsittäessä on hyvin tärkeää ottaa huomioon casinon tarjolle asettamat pelit. Casinollehan on nimenomaan tultu pelaamaan, joten pelivalikoiman tulee olla priimatasoista ja monipuolista. Menestyäkseen uudet kasinot tarjoavatkin pelejä useilta eri pelituottajilta, sillä tällä tavalla ne voivat vastata pelaajien kysyntään korkealuokkaisesta ja kirjavasta pelivalikoimasta. Pelivalikoiman tulee myös elää hetkessä, sillä pelikehittäjät julkaisevat uusia pelejä tämän tästä. Näin ollen uusien casinoiden kokoelmasta löytyvät monesti sekä tuoreimmat hittipelit, kuin myös ikivihreät klassikot.

uudet kasinotOn olennaista tarkastella myös sitä, että casinopelit ovat laadukkaita. Yhteistyö alan arvostetuimpien pelikehittäjien kanssa takaa sen, että casinopelit ovat laadultaan ensiluokkaisia. Uudet kasinot tekevätkin lähes poikkeuksetta yhteistyötä sellaisten casinopelien tuottajajättien kanssa kuin NetEnt ja Microgaming. Tämä ei ole laatutae ainoastaan casinopeleille, vaan myös casinolle itselleen, sillä arvovaltaiset pelikehittäjät eivät lähtisi tekemään yhteistyötä epäilyttävien toimijoiden kanssa. Lisäksi alalla on suuri määrä nousevia pelikehittäjiä, jotka niin ikään valmistavat laadukkaita casinopelejä. Uudet kasinot ottavatkin valikoimaansa pelejä myös näiltä ja vielä tuntemattomammilta pelivalmistajilta houkutellakseen uusia pelaajia mahdollisimman kattavalla pelivalikoimalla.

Uusien casinoiden pelikokoelmissa ovat usein vahvasti esillä erilaiset kolikko- ja slottipelit, joita niillä voi olla tarjonnassa useita satoja. Suurissa valikoimissa voidaan ottaa erinomaisesti huomioon se, että sieltä löytyvät niin perinteiset hedelmäpelit kuin myös uusimmat, grafiikoiltaan jo elokuvia muistuttavat, slottipelit.  Perinteiset pöytä- ja korttipelit ovat myös hyvin edustettuina vasta-aloittaneissa sivustoissa. Useimmat uudet kasinot panostavat jo alusta alkaen toimivaan live casinoon, mutta niiden pelivalikoimissa on suuria eroja. Toiset casinot tarjoavat vain pari reaaliajassa pelattavaa casinopeliä kun taas toiset casinot ovat satsanneet suureen määrään livecasinopelejä. Kaikilla uusilla casinoilla tulisi myös olla tarjolla valtavien voittojen jackpot-pelejä, joilla ne todella pystyvät kilpailemaan pelaajien suosiosta.

Kuinka valita uusi casino

Kuten jo edellä selvitimme, uutta pelipaikkaa valittaessa tärkeitä kriteerejä ovat casinon tarjoamat casino bonukset sekä pelivalikoima. Edellä mainittujen lisäksi haluamme varmasti casinon olevan luotettava, josta yleensä kertoo casinon toimilupa eli lisenssi. Eräät alan arvostetuimmat lisenssit myöntävät Maltan sekä Iso-Britannian peliviranomaiset, eli casinot, jotka toimivat näillä lisensseillä ovat varmasti turvallisia pelipaikkoja. Meille suomalaisille tällaisissa casinoissa pelaaminen takaa myös täysin verovapaat voitot. Suomalaisesta näkökulmasta katsoen on myös tärkeää, että casino toimii äidinkielellämme ja on helppokäyttöinen. Rahaliikenteen täytyy toimia sujuvasti ja eri maksuvaihtoehtoja tulisi olla tarjolla useita, joista jokainen voi valita itsellensä mieluisimman. Lisäksi tykkäämme pelata casinopelejä mukanamme kulkevilla älylaitteilla, joten on tärkeää, että casino toimii sulavasti myös mobiilissa.

Huomioon otettavia seikkoja onkin iso liuta ja uutta casinoa etsittäessä pelaajan tulee olla tarkkana kuin porkkana. Monen, niin uuden kuin vanhankin pelaajan pää, voi mennä tästä kriteerimäärästä pyörälle ja silloin on hyvä kääntyä ammattilaisten puoleen. Verkossa on suuri määrä tällaisia casinovertailuun erikoistuneita sivustoja, josta löytää ajankohtaista tietoa luotettavista uusista casinoista. Mikäli siis uudet pelielämykset kuulostavat houkuttelevilta, voit aina kääntyä puoleemme ja me kerromme missä pelaamista kannattaa kokeilla!

Copyright © 2019 Scepter Marketing. All rights reserved.